Ruppuruu! Megamagee otus, kymppivuoden kohokohta. Susun pentueesta ei ollut tarkoitus pentua meidän laumaan ottaa, mutta siinä viikkojen edetessä ja pentulaatikolla viettämieni tuntien lisääntyessä ajatus uudesta laumanjäsenestä alkoi tuntua suorastaan loistavalta idealta (ei yllättänyt isäntää niin mitenkään). Muutto omakotitaloon pihoineen varmistui ja lapsetkaan eivät enää niin tiiviisti vieneet aikaani, joten pentujen ollessa 5-viikkoisia ilmoitin, että meille kiitos se, joka jää yli. Ruusa oli pentueessa se, joka järsi varpaani rikki ja hyökkäili sormeni verille. Pikkulikka joko nukkui täysin omissa oloissaan muiden riekkumisesta piittaamatta tai pyöri väkkäränä aiheuttaen pahennusta sisaruksissaan. Meille tuli juuri se pentu, josta ääneen naureskelin ”kuka muu tahansa, mutta ei tota punapantasta riiviötä!”.

Ja onneksi se raisuriiviö tuli! Ruusan reippaus, iloisen innokas asenne ja kestävä pää ovat sopineet paremmin kuin hyvin lapsimeluisaan arkeemme. Ruusa ei pienestä hätkähdä, ei mene helposti rikki. Se on nyt vajaan kahden vuoden aikana etsinyt ja mielestäni löytänyt paikkansa laumassamme, vaikka välillä ehdin jo epäilläkin miten kaikki asettuu. Mummopinskun kanssa Ruusa on kokeillut rajojaan eniten ja jos meidän Enni olisi yhtään lähellekään "tulta ja tappuraa", oikeita ongelmia parin välillä olisi varmasti kehittynytkin. Nyt olemme kokeneet vain ne (ikävät) hetket kun lauman vanhimman nartun heikolla hetkellä nuorin päättää yrittää kivuta ylöspäin. Tätäkään ei ole jostain syystä kuukausiin taas tapahtunut. Vahtimatta ei meidän kolmen lauma silti enää jää.

Ruusassa on mielestäni paljon niitä piirteitä ja ominaisuuksia, joita pinserissä rotumääritelmän mukaan tuleekin olla. Jotain voisi olla enemmänkin, mutta tällä varustuksella kaikki tuntuu olevan suht hyvin tasapainossa keskenään. Mahtava perheenjäsen ja potkua tehdä kodin ulkopuolellakin. Tää on puuhakas tyyppi. Jos sille ei löydy tekemistä, se keksii sitä kyllä itsekin. Aina löytyy joku jyrsittävä, saalistettava tai pois pelotettava tästä maailmasta! Ruusa toimittaa ainoana meillä vahtikoiran virkaa ja sen vastuulla taitaa myös olla tontin jyrsijöiden eliminointi. Ruu on omatoimisin meidän porukasta ja sopii omiin käsiini ehdottomasti parhaiten. Päivittäin touhuamme jotain pientä; tokoilua leikin ohella tai täysin tarpeettomia mutta niin hauskoja temppuja. Agilityssa ohjatuissa treeneissä käymme kerran viikossa ja se laji on viemässä kyllä allekirjoittanutta ihan mukanaan. Tehdään mitä tehdään, kunhan molemmilla on hauskaa!