Megamagee Rachel Flame
"Ruusa"

 

 

synt. 17.2.2010 / kasvattaja Karoliina Suomalainenkennel Megamagee
MH-luonnekuvattu / lonkat: A/A / kyynärät: 0/0 / silmät: OK (18.11.2011) / KoiraNet
Jalostustarkastettu 22.4.2012
 

 

Ruppuruu! Megamagee otus, kymppivuoden kohokohta. Susun pentueesta ei ollut tarkoitus pentua meidän laumaan ottaa, mutta siinä viikkojen edetessä ja pentulaatikolla viettämieni tuntien lisääntyessä ajatus uudesta laumanjäsenestä alkoi tuntua suorastaan loistavalta idealta (ei yllättänyt isäntää niin mitenkään). Muutto omakotitaloon pihoineen varmistui ja lapsetkaan eivät enää niin tiiviisti vieneet aikaani, joten pentujen ollessa 5-viikkoisia ilmoitin, että meille kiitos se, joka jää yli. Ruusa oli pentueessa se, joka järsi varpaani rikki ja hyökkäili sormeni verille. Pikkulikka joko nukkui täysin omissa oloissaan muiden riekkumisesta piittaamatta tai pyöri väkkäränä aiheuttaen pahennusta sisaruksissaan. Meille tuli juuri se pentu, josta ääneen naureskelin ”kuka muu tahansa, mutta ei tota punapantasta riiviötä!”.

Ja onneksi se raisuriiviö tuli! Ruusan reippaus, iloisen innokas asenne ja kestävä pää ovat sopineet paremmin kuin hyvin lapsimeluisaan arkeemme. Ruusa ei pienestä hätkähdä, ei mene helposti rikki. Se on nyt vajaan kahden vuoden aikana etsinyt ja mielestäni löytänyt paikkansa laumassamme, vaikka välillä ehdin jo epäilläkin miten kaikki asettuu. Mummopinskun kanssa Ruusa on kokeillut rajojaan eniten ja jos meidän Enni olisi yhtään lähellekään "tulta ja tappuraa", oikeita ongelmia parin välillä olisi varmasti kehittynytkin. Nyt olemme kokeneet vain ne (ikävät) hetket kun lauman vanhimman nartun heikolla hetkellä nuorin päättää yrittää kivuta ylöspäin. Tätäkään ei ole jostain syystä kuukausiin taas tapahtunut. Vahtimatta ei meidän kolmen lauma silti enää jää.

Ruusassa on mielestäni paljon niitä piirteitä ja ominaisuuksia, joita pinserissä rotumääritelmän mukaan tuleekin olla. Jotain voisi olla enemmänkin, mutta tällä varustuksella kaikki tuntuu olevan suht hyvin tasapainossa keskenään. Mahtava perheenjäsen ja potkua tehdä kodin ulkopuolellakin. Tää on puuhakas tyyppi. Jos sille ei löydy tekemistä, se keksii sitä kyllä itsekin. Aina löytyy joku jyrsittävä, saalistettava tai pois pelotettava tästä maailmasta! Ruusa toimittaa ainoana meillä vahtikoiran virkaa ja sen vastuulla taitaa myös olla tontin jyrsijöiden eliminointi. Ruu on omatoimisin meidän porukasta ja sopii omiin käsiini ehdottomasti parhaiten. Päivittäin touhuamme jotain pientä; tokoilua leikin ohella tai täysin tarpeettomia mutta niin hauskoja temppuja. Agilityssa ohjatuissa treeneissä käymme kerran viikossa ja se laji on viemässä kyllä allekirjoittanutta ihan mukanaan. Tehdään mitä tehdään, kunhan molemmilla on hauskaa!


6.5.2012 Lahti RN    Leila Kärkäs:    AVO EH1
Keskikokoa pienempi, hyvät mittasuhteet, hyvät pään linjat, mutta pää voisi olla pidempi. Silmissä pyöreys ja korvat saisivat taittua paremmin. Hyvä eturinta ja rintakehä, riittävät etukulmaukset, hyvät takakulmat, hyvä ylälinja ja häntä. Riittävä luusto, lantiossa hieman luisuutta, joka vaikuttaa taka-askeleeseen, hyvä etuliike. Hyvä karvanlaatu, väri saisi olla puhtaampi. Miellyttävä käytös.

22.1.2012 Turku KV    Torbjörn Skaar (Ruotsi):    NUO EH2
Well balanced with good head & expression. Could carry her ears better. Good neck. Straight in front. Good body. Well angulated behind. Moves loose in front, could be better balanced in movement.

15.1.2012 Lahti RN    Saija Juutilainen:    NUO ERI2 SA PN2 VASERT
2v, hyvin narttumainen hyvärunkoinen mittasuhteiltaan miellyttävä nuori narttu, hyvä pään profiili, varsin voimakkaat posket, hieman kevyet korvat. Hyvä purenta ja pigmentti, tasapainoisesti mutta niukasti kulmautunut edestä ja takaa, hyvä häntä, liikkuu sujuvasti riittävällä askelpituudella, hyvä ylälinja, mukava luonne.

11.9.2011 Raisio RN    Dusan Paunovic (Serbia):    NUO EH
1.5 years old, small in size, elegant female. Normal head, correct neck. Middle chest & bones. Straight front angulations. Correct topline & hind angulations. Bit close behind. Exc. temperament.

10.9.2011 Tuomarinkylä RN    Marianne Holm:    NUO ERI1 SA PN2 VASERT
Erinomainen tyyppi. Kaunis oikeamuotoinen nartun pää. Hieman pyöristyvät silmät ja levottomat korvat. Kaunis kaula, riittävästi kulmautuneet raajat, erinomainen eturinta. Hyvä rintakehä. Liikkuu hyvin.

19.3.2011 Tuusniemi RN    Marja Talvitie:    JUN EH
Hyväntyyppinen ja kokoinen. Kovin niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman takaluisu kallo ja lentävät korvat. Etuasentoinen lapa. Lyhyt ja liian laskeva lantio. Alaskiinnittynyt häntä. Hyvä karva. Seisoo ja liikkuu pylly pystyssä.

 


Windläufer Weise Waltzer Of Leijliden Ivo Nikkolo Of Leijliden Zernatto
Of Leijliden Claudia
Clefell's Luxury Pinbas Nero
Clefell's Emeral Empress
Yarracitta Ketschuppibaby Aron Arming Harmony Star Bady Darling z Cyklonu Silesia
Riana Rhapsody Rozarka
Yarracitta Nöpölöppönen Fundora's Charmat
Yarracitta Oiolenkaunokki